Palstatilaa mediassa

Julkaistu 16.06.2009 kategoriassa media, infot | Kirjoittaja Sirpa

Tiedotustilaisuuden jälkeen jäimme jännityksellä odottamaan, saammeko asialle julkisuutta. Ammattikorkeakoulu ei ole välttämättä se kaikkein mediaseksikkäin aihealue, mutta luotimme kuitenkin alueen oman lehdistön mielenkiintoon. Henkilökohtaisesti hienoisena pettymyksenä koen sen, ettei online-tilaisuuteenkaan innostunut yksikään toimittaja.

Kymen Sanomat oli toimittajan ja kuvaajan kanssa tilaisuudessa, ja tämänaamuinen (ti 16.6.) Kymen Sanomat julkaisi kuvallisen jutun aiheesta. (Kymen Sanomat julkaisi heti lyhen uutisen verkkosivuillaan.) Sisarlehti Kouvolan Sanomat saman jutun lyhennettynä pelkkänä tekstinä. Tiedotustilaisuuten osallistui myös Uusimaa-lehti, mutta sen numeroa en ole vielä käsiini saanut.

Sunin johtajaa, Jukka Silvennoista, haastateltiin puhelimitse hänen matkatessaan tiedotustilaisuudestamme pääkaupunkiseutua kohti Tietoviikon toimesta. Lehti tarttui piratismintorjuntaan otsikoinnissaan: “Piraatit kuriin kevytpäätteillä”, jonka julkaisi verkkolehdessään maanataina.

Kauppalehti julkaisi tiedottemme sellaisenaa omilla verkkosivuillaan myös maanantaina.

Tietokone-lehden verkkosivut julkaisivat uutisen kevytpäätteisiin siirtymisestämme: “Opiskelijoille kevytpäätteet eteen”.

IT-viikon ja Digitodayn toimittaja soitteli kysellen tarkennuksia tiedotteeseen. Uutisotsikko IT-viikossa näyttäkin olevan letkeä “KyAMK hullaantui kevytpäätteistä“. Onkin ilahduttavaa, että opiskelijat näkevät kuinka paljon hyötyä tästä ratkaisusta on heidän arkeensa. Jo pelkästään koulujemme sisällä toiminta helpottuu ja palvelut paranevat. Lisäksi tulee sitten tietysti ohjelmien etäkäyttö kotoa käsin.

Tiedotteet julkaistu

Julkaistu 15.06.2009 kategoriassa media, infot | Kirjoittaja Sirpa

Mediatiedotteet julkaistu ja ne ovat saatavilla myös tässä

Virtuaalinen Työpöytä (pdf) – fi

Virtual Desktop (pdf) – en

Lisäksi tallenne tiedotustilaisuudesta nähtävillä http://flax.kyamk.fi/p99919483/

Tilaisuuteen osallistuin nelisenkymmentä osallistujaa; noin puolet verkon välityksellä ja puolet paikan päällä Kotkassa. Yleisön joukosta bongattiin kaksi sanomalehtien edustajaa, mikä on tietysti parempi kuin ei yhtään. Online-yleisössä näytti olevan Tampereen amk:lta kiinnostuneita kuulijoita. (Ehkä peruuntuneen vierailun tilalle tehdään uusi varaus lomien jälkeen..)

Kokonaisratkaisua tullaan esittelemään vielä syksyn aikana omissa sekä SUNin jäjestämissä tilaisuuksissa, joten toivon mukaan tietoisuus erinomaisesta järjestelmästä leviää aikanaan edelleen..

Projektin ohjausryhmän tapaaminen

Julkaistu 11.06.2009 kategoriassa Uncategorized | Kirjoittaja Sirpa

Projektin ohjausryhmän palaverissa katsastettiin tämänhetkinen tilanne;

  • vierailu Paderborniin oli mielenkiintoinen ja avartava
  • mediatilaisuuden markkinointi ja pääkohdat
  • projektin etenemisen mahdollisuudet

Tässä virtualisen työpöytämme taustakuvan ensimmäinen versio:

Näinkin uuden ja modernin kokonaisuuden haltuuotto on haastaavaa – kuten edelläkävijän rooli aina on. On varauduttava takaiskuihin, mutta kuitenkin samalla edettävä määrätietoisesti kohti tavoitetta. Suurin haaste on nyt se kuinka nopeasti uskallamme edetä pöytäkoneista päätteisiin. Säästöthän tulevat sitä mukaa mitä suurempi osuus laitekannasta päätteitä on. Syksyn koekäytön jälkeen olemme varmasti kovin paljon viisaampia siinä miten kannattaa toimia.

Rehtorin sanoja lainatakseni: “Vaikuttaa hyvältä.” Vaikuuttaa ilmeisesti myös muiden silmissä sillä Tampereen ja Pirkanmaan ammattikorkeakoulujen yhdistyminen on saanut myös heitä miettimään tätä Virtuaalinen työpöytä – kokonaisuutta vaihtoehtona omaksi ratkaisuksekseen.

Tiedotteiden työstöä

Julkaistu 10.06.2009 kategoriassa media, infot | Kirjoittaja Sirpa

Mediateaserin jälkeen luonnollisesti lähdemme panostamaan itse asiaan eli tiedotteen kirjoittamiseen. Sähköpostiliitteiden lähettely on äärimmäisen työlästä, turhauttavaa ja hidasta, joten otin (paremman puutteessa) käyttöön Googlen Dokumentit -työkalun ja jaoin aloittamaani tiedostoon käyttöoikeuksia. Viestinnän yksikön tiedottaja, Riitta Leviäkangas, korjaili tekstiäni ja nyt KyAMK-osuuden pitäisi olla suurin piirtein valmis. Lisäsin oikeuksia myös Nervogridin Aleksi Partaselle, joka näin pääseen kirjoittamaan oman osuutensa suoraan samaan tiedostoon. Myös SUN toimittaa oman tekstiosuutensa.

Koska meitä kirjoittajia on monta ja mediat kovin erilaisia, olemme päätyneet tekemään kaksi testiverisiota. Toinen, “kansantajuinen” versio sanomalehdille ja enemmän teknistä tietoa sisältävä versio alansa medialle.

Kirjoitustöiden ohella asennustyöt jatkuvat. Päätteitä on myös saapunut ja nyt näyttääkin siltä, että niitä haluttaisiin käyttöön enemmän kuin on tilattu. Yleensäkin ottaen järjestelmä on herättänyt postiivista mielenkiintoa ja monet tuntuvat näkevän sen edut käyttäjille. Kävin poimimassa lavalta yhden kevytpäätteen ja asetin sen perinteisen PC:n keskusyksikön viereen kuvattavaksi.

Tässä kuva siitä, mikä näkyvästi muuttumaan; vasemmalla kevytpääte ja oikealla opetusluokissa yleinen PC-malli.

Siitä, mitä tuo tule tarkoittamaan säästöinä monella tavalla voi päätellä melkoisen helposti. Kuten myös sen, mitä tuo tarkoittaa jätekuormituksen kannalta katsottuna. Puhumattakaan siitä mitä kaikkea hyödyllistä tulee lisää.. kannattaa osallistua maanantain tilaisuuteen!

Mediateaser

Julkaistu 09.06.2009 kategoriassa Uncategorized | Kirjoittaja Sirpa

EMBARGO Julkaisuvapaa 15.6. klo 13

KyAMK edistää kestävää kehitystä

5 000 käyttäjää siirtyy kevytpäätteisiin

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu siirtyy korkeakoulujen edelläkävijäksi vaihtamalla työasemat kevytpäätteiksi – valittu kokonaisratkaisu on ensimmäinen Euroopan tasolla. Investointi edistää kestävää kehitystä Kymenlaakson AMK:n strategian mukaisesti. Nervogrid Oy:n kanssa toteutettavan hankkeen tarkoituksena on käyttää virtuaalikoneita kevytpäätteiden avulla. Teknologian tarjoaa Sun Microsystems.

Toimittajat ovat tervetulleita hanketta esittelevään tiedotustilaisuuteen!

Aika:    ma 15.6.2009 klo 12
Paikka:    Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, Pääskysentie 1, Kotka, auditorio DK0079

Hanketta esittelevät projektipäällikkö Sirpa Ala-Tommola Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta sekä project manager Anton Floor ja director Aleksi Partanen Nervogridistä.

Tiedotustilaisuuteen voi osallistua myös virtuaalisesti. Tilaisuus lähetetään verkon yli osoitteessa http://flax.kyamk.fi/kyamkvdi/. Verkkokokousohjemaan vieraana kirjautuvia pyydetään käyttämään kirjautuessa muotoa Etunimi Sukunimi (Organisaation lyhenne), esim. Sirpa Ala-Tommola (KyAMK). Verkon yli voi esittää kysymyksiä chatin avulla.

Hanke kehittää opiskeluympäristöä tarjoten muun muassa käyttäjäkohtaisesti räätälöityjä työpöytiä ja mahdollistaa opiskelijalle pääsyn omalle työpöydälleen vaikka kotoa käsin. Virtualisoinnin tuomalla sähkön säästöllä KyAMK kattaa 1700 päätteen kustannukset viidessä vuodessa.

Lisätiedot

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu
Projektipäällikkö, suunnittelija Sirpa Ala-Tommola,
Puh.  044 702 8739
sirpa.ala-tommola@kyamk.fi
www.kyamk.fi

Nervogrid
Anton Floor, Project Manager
t. +358 (0)40 770 3758
anton.floor@nervogrid.eu

——————

EMBARGO Can be published after 15 June 2009 1 pm

Kymenlaakso UAS enhances sustainable development

5000 users transferring to Thin Client IT Environment

Kymenlaakso University of Applied Sciences in Finland is transferring into a virtual IT environment by offering its 5000 students a Thin Client environment. The purpose of the project is to replace traditional computers with more virtually-enabled ones that will offer user-specific, tailored virtual desktops. The solution is one of the first ones carried out to this extent in Europe and in Finland.  The service is provided by Nervogrid with Sun Microsystem’s technologies.

The solution enables students to access their desktops conveniently from any Thin Client inside University network and outside-university computers. The project is set to improve the learning environment and strengthen the University’s Green values. With this measure Kymenlaakso University of Applied Sciences will save substantially in electricity costs and gain back the investment made to the new 1700 virtually-enabled frames in less than 5 years.

A press conference is held at Kymenlaakso University of Applied Sciences on Monday at 12.00, June 16th (Pääskysentie 1, Kotka, Finland).

The conference can be followed through a live broadcast found from http://flax.kyamk.fi/kyamkvdi/. All visitors are asked to provide their names when signing in to the system in the form of Firstname Lastname (Organization). Questions can be addressed via chat.

More information

Kymenlaakso University of Applied Sciences
Sirpa Ala-Tommola, Project Manager
t. +358 44 702 8739
sirpa.ala-tommola@kyamk.fi
www.kyamk.fi

Nervogrid
Anton Floor, Project Manager
t. +358 (0)40 770 3758
anton.floor@nervogrid.eu

Asennus on alkanut

Julkaistu 09.06.2009 kategoriassa Asennus | Kirjoittaja Mika A

Järjestelmän asennus pois laatikoista toimiston lattioita täyttämästä konehuoneeseen alkoi eilen. Päivän puurtamisen tuloksena saimme kasattua ja kytkettyä Sun Blade 6000-korttipalvelinkehikon palvelimineen ja Sun Unified Storage 7410-levyjärjestelmän. Ihan mukavan näköinen kasa laitteita. Kuvasta puuttuu levyjärjestelmän ohjainyksikkö, jonka etäisyys levyistä oli nuukialaisen objektiiville hieman liikaa..

Uudet laitteet näyttäisivät rasittavan konehuonettamme siinä määrin runsaasti, että keväällä tekemättä jätetylle konehuoneremontille olisi nyt käyttöä.

Loppuviikko on varattu ympäristön konfigurointiin ja toivon mukaan käyttövalmiiksi ensi maanantain lehdistötilaisuuteen, jonka web-lähetyksen linkin varmaankin voisi laittaa tänne..  Ajatuksena oli, että toisin kuin jotkut muut paperihypettäjät, me voisimme julkistuksen yhteydessä tarjota paperin sijaan myös ihan konkreettisen tuotteen osallistujien käyttöön joksikin aikaa. Mutta sinne on onneksi vielä muutama päivä aikaa.. :-)

Lernstatt Paderborn – Paderbornin oppimisympäristö

Julkaistu 05.06.2009 kategoriassa Uncategorized | Kirjoittaja Mika A

Istuskelen parhaillaan huoneessani hotelli Scherfissä Bad Lippspringenissä, Paderbornin lähellä Saksassa Ranskan avoimia katselemassa. Takana on paljon keskusteluja Nervogridin Antonin ja Aleksin kanssa tulevaan lehdistötilaisuuteen liittyen. Tavoitteet ovat kohonneet maasta sitä korkeammalle mitä pidemmälle matka on edennyt ja tällä hetkellä olemme julkistamassa mahdollisesti Euroopan suurinta VDI-ratkaisua.

Aleksi, Julius, Anton, Sirpa and Daniel

Aleksi Partanen (Nervogrid, takana), Julius Lämpel (GKD), Anton Floor (Nervogrid), Sirpa Ala-Tommola ja Daniel Prior (GKD).

Vierailu GKD:ssa (Gemeinschaft für Kommunikationstechnik, informations- und Datenverarbeitung), Paderbornin “oppilaitosten palveluntarjoajalla”, on takana. Daniel Prior piti kuulemma ja epäilemättä elämänsä ensimmäisen englanninkielisen esityksen Paderbornin alueen oppilaitosten tietoteknisestä ympäristöstä. GKD Paderborn tarjoaa tietotekniikkapalvelut ja laitteet kaupungin 45:lle oppilaitokselle.

Saksan opetusjärjestelmä poikkeaa suomalaisesta muun muassa siinä, että osavaltio kustantaa opettajien palkat, kunta huolehtii muista kuluista, kuten tietotekniikasta. Vuonna 2001 Paderbornin kunta päätti kulkeneensa perinteisiin työasemiin perustuvan tien loppuun ja alkoi etsiä vaihtoehtoista ratkaisua. Kunta päätyi jo tuolloin Sunin Sunray-arkkitehtuuriin perustuvaan ratkaisuun. Hankkeen toteuttaminen aloitettiin loppuvuodesta 2001, ensimmäiset koulut siirtyivät järjestelmään seuraavana vuonna ja kokonaisuus valmistui vuonna 2004. Käytössä oleva ratkaisu on myös pysynyt pääpiirteittäin muuttumattomana tähän päivään.

Oppilaitoksissa on käytössä Sunray-päätteet sekä joitakin yksittäisiä multimedia-työasemia, joihin on kytkettynä mahdollisia lisälaitteita. Kaiken kaikkiaan päätteitä on noin 1900 kappaletta.

On Paderbornissa monta ihmeellistä asiaa

Kaupungin ratkaisussa on paljon hämmästeltävää. Ensinnäkin täytyy antaa valtava käsi niille virkamiehille, jotka jo kahdeksan vuotta sitten näkivät kevytpääteratkaisun hyödyt. Paderborn lähti aikoinaan liikkeelle puhtaasti taloudellisten hyötyjen pohjalta, mikä onkin osoittautunut ilmeisen onnistuneeksi, sillä koko järjestelmää (n. 1900 päätettä, n. 140 palvelinta) ylläpidetään viiden henkilön voimin.

Toinen aivan uskomaton oivallus on ollut käyttää kaupungin liikennevalojärjestelmää tietoverkkoyhteyksiin. Paderborn, jota kuulemma myös Ampelborniksi (Ampel == liikennevalo) kutsutaan, on Nixdorfin kotikaupunki, joten kaupungissa on “varsin kattava” liikennevalojärjestelmä. Joku sai neronleimauksen käyttää tämän järjestelmän ylimääräistä kaapelointia koulujen datayhteyksiin. Nerokasta!

Lähes yhtä hämmästyttävää on se, ettei järjestelmää ole juurikaan päivitetty seitsemään vuoteen. Työpöytäympäristöä (Solaris/Linux + KDE 3.1) on toki päivitetty mutta esimerkiksi alkuperäisiä palvelimia on alettu vaihtaa uudempiin vasta tämän vuoden puolella. Konehuoneessa puksutti yhä muutama Sun Netra 1-palvelin. Päätteisiin ei ole tarvinnut koskea muuten kuin satunnaisten rikkoutumisten osalta. Palvelimet on hajautettu, jokaisessa koulussa on yksi Windows- ja yksi Unix-palvelin, keskeiset palvelimet sijaitsivat GKD:n konehuoneessa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana ainoastaan konehuoneen palvelimiin on ostettu (edes) laitetuki, muut palvelimet korjataan tarvittaessa itse varaosilla tai vaihdetaan uuteen.

Esitys oli hyvä ja saimme ideoita oman järjestelmämme dokumentointia varten. GKD on dokumentoinut omasta ympäristöstään aivan kaiken, jopa niin, että jokaisen koulun jokaisesta luokasta tai tietokonepisteestä on valokuva. Kaikesta innovatiivisuudestaan huolimatta Lernstatt on tavallaan vanhentunut – mikä on aivan luonnollista, tietotekniikassa 8 vuotta on hyvin pitkä aika. Olisi kiva nähdä 8 vuotta vanhoilla Windows-työasemilla toteutettu vastaava ratkaisu. Kaikesta huolimatta paderbornilaiset ovat täysin tyytyväisiä ratkaisuunsa ja se täyttää heidän tarpeensa. Lupasimme kutsua heidät ensi vuonna Kotkaan katsomaan mitä kaikkea nykypäivän versio samasta ympäristöstä voi tarjota.

Tutustumismatka Saksaan

Julkaistu 01.06.2009 kategoriassa Kokemukset | Kirjoittaja Sirpa

Vaikka innovatiivisia ollaan ja kotimaisessa mittakaavassa ensimmäisiä, on ratkaisu melkoisen mittavassa käytössä jo maailmalla. Toimittajamma välineistöllä toteutettu kokonaisuus löytyy mm. Saksasta, jonne lennähdämme porukalla tutustumaan.

Paikkana on yliopistokaupunki Paderborn, jossa on peräti 21 000 käyttäjän ympäristö. Siinä jo luulisi olevan melko lailla kokemusta erilaisista käyttäjistä ja heidän tarpeistaan. Lue lisää http://www.sun.com/customers/index.xml?c=paderborn.xml

Ennen matkaa olemme valmistelleet 15.6. pidettävää mediatilaisuutta. Tarkoituksena on pitää Metsolassa (Kotka) tiedotustilaisuus, joka lähetetään myös ACP (Adobe Connect Pro) -ohelman välityksellä niille asiasta kiinnostuneille, jotka eivät voi saapua paikan päälle.