Tallennushaasteita..
Flunssaviikon päätteeksi voikin tehdä pari päivitystä blogiin..
Pari kolme viime viikkoa ovat menneet yllättävän nopeasti työn, lomailun ja pienen flunssan parissa. Virtuaalityöpöytää on puskettu eteenpäin aina kun muilta hommilta on ehtinyt. Viimeisen viikon ajan haasteita tarjosi Sunin tallennusjärjestelmä, joka päätettiin päivittää ja konfiguroida hieman uusiksi tässä vaiheessa kun ei siellä vielä varsinaisesti ollut mitään oleellista dataa.
Menikö päivitys suunnitellusti? Kyllä ja ei; päivitys ja uudelleenkonfigurointi oli valmis kun tulin tiistaina pidennetyltä viikonloppulomalta pikkuflunssaisena mutta aivan ongelmitta operaatio ei ollut sujunut.. Sun Storage 700o Software release 2009.Q3 ei sitten toiminutkaan ihan niin kivasti yhteen VDI3.0:n kanssa kuin olisi voinut kuvitella eikä paluu edelliseen releaseen sujunut aivan niin kivuttomasti kuin olisi voinut toivoa, kuten usein on asian laita jos päivitys kysyy “this operation is irreversible, are you sure you want to continue?“..
Anyway, syy miksi olisimme halunneet uuden päivityksen on nykyisessä softassa oleva ikävä puute: erilaisten storage poolien tekeminen ei ole mahdollista. Tämä on ikävää, koska VDI-ympäristölle on hyvä tarjota peilattua levypintaa suorituskyvyn vuoksi mutta esimerkiksi kotihakemistoille tavallisempi RAID5-tyyppinen levypinta olisi parempi vaihtoehto pienemmän hukkaprosentin vuoksi. Konfigurointihaasteita lisää se, että toinen levyhyllymme on toistaiseksi vain puoliksi täynnä. Mutta, palaamme tähän sitten myöhemmin, todennäköisesti ensi vuonna kun olemme saaneet hankittua loput levyt toiseen hyllyyn.
Tällä hetkellä porskuttelemme eteenpäin siis 12 teralla, mikä toki riittää mainiosti tähän mennessä hankituille vajaalle 200 päätteelle. Haastelistalle jää vielä kotihakemistotilan tarjoaminen virtuaalityöasemille, mikä käytännössä tarkoittaa yhden Novell OES-linuxin asentamista, jolle jaetaan Sun Storagesta levypintaa iSCSI:lla ja joka edelleenjakaa sitä työasemille. No, täytyyhän sitä lokakuuksikin jotain tekemistä olla..

